Ajankohtaista | 07.05.2025

Jussi Järvinen työskentelee Colliersilla toimitilavuokrauspalveluiden johtajana. Pitkän linjan kiinteistöalan ammattilaisen vastuualueeseen kuuluu muun muassa noin kymmenen hengen tiimin johtaminen, palvelun kehittäminen ja asiakastöitä. Jussilla tuli hetki sitten täyteen neljä vuotta Colliersilla.

Miten päädyit Colliersille töihin?

Olin juttusilla Tomi Ventovuoren kanssa ja hän mainitsi, että olisinko kiinnostunut vetämään toimitilavuokrauksen tiimiä nykyisen jäädessä eläkkeelle. Haastattelujen jälkeen aloitin 2021 vuoden alussa. Tämän päivän Colliers on nimeltään sama, mutta ottanut valovuosiharppauksen palvelutoiminnassa ja toiminnan kehittämisessä eteenpäin.

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Sellaista ei oikein ole. Päiviin karttuu tiimin jäsenten keissien sparrailua, kiinteistö- ja vuokrauksen kehitystä. Keskusteluja päämiesten, vuokralaisten ja kumppaneiden välillä. Raportointia ja niiden tekemistä. Aihioiden hakemista – hyvin monipuolista!

Mikä on parasta työssäsi?

Tiimini on parhaimmasta päästä ja osaltaan vaativat meidän toiminnan eteenpäin viemistä. Myös yhteisen hyvinvoinnin osalta jokainen kantaa kortensa kekoon! Tiimin jäsenten onnistuminen myyntikeisseissään motivoi.

Mitä hyvältä vuokrauspäälliköltä vaaditaan?

Myynti- ja asiakaspalveluhalukkuus on ensimmäinen. Toisena ovat ”lehmän hermot” ja jongleeraustaidot, sillä monta palloa on ilmassa koko ajan. Ratkaisukeskeisyys ja kyky ymmärtää tilojen käyttäjien liiketoimintaa, jotta tilat voisi mahdollistaa vuokraavien asiakkaiden liiketoiminnan.

Mikä on hienoin saavutuksesi tähän mennessä?

Tähän matkaan niitä on toki useita, mutta nykyisen tiimin kasaaminen on ollut aika kiva matka!

Millainen on unelmiesi toimistotila?

Tilat ovat aina tiloja, mutta ehkä sellainen, minkä kulttuuri ruokkii avointa ja vapaata keskustelua, ideointia, työn tekemistä  ja yhteistöllisyyttä.

Miten rentoudut vapaa-ajalla?

Viimeiset kolme vuotta enemmän ja vähemmän koirani Myytin kanssa henkilöhakua harrastaen ja, jos jää aikaa niin pyöräilen. Vanha rintamamiestalo pitää myös vapaa-ajan ongelmat kurissa.

Ota yhteyttä Jussiin:

Jussi Järvinen

Head of Leasing
+358 400 421 464
jussi.jarvinen@colliers.com

Jaa artikkeli